keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kattoremonttia


RT kouru tarjoaa kattoremontit pääkaupunkiseudulla.

torstai 22. marraskuuta 2012

Nestesaippua teline

Nestesaippuatelineen sijoitus wc-tiloissa. Tässä kuvassa esimerkki julkisissa tiloissa huonosti onnistuneesta sijoituksesta. Ohi menneet saippuapisarat tippuvat suoraan lämmityspatterin sisään.

Jos käsienpesualtaan kohdalla seinällä ei ole tilaa (kuvassa esim peili), voisi miettiä löytyykö pöytäpintaan kiinnitettävää mallia.

Hyvässä kokonaisuuden suunnittelussa tämän olisi voinut ottaa huomioon myös esimerkiksi peilin koossa ja paikassa tai vaikkapa pöytätaso olisi voinut olla hieman leveämpi.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Ilmanvaihtoventtiilin suuntaus

Tässä harmittava pieni ilmiö. Aivan katon rajassa sijaitseva ilmanvaihtoventtiili puhaltaa roiskerapattuun kattopintaan tumman pölyjäljen ajan kanssa.

Venttiilin suuntausta tulee tuskin sen tarkemmin ajateltua, kunnes se aiheuttaa jotain vastaavaa.

Pölynimurilla voi kokeilla, jos pölyjälki lähtee pois. Imurin suulakkeella ei kuitenkaan kannata kattoa kovasti hangata, sillä kattorappaus ei ole läheskään yhtä kestävää kuin esimerkiksi maalatut seinät.



maanantai 29. lokakuuta 2012

Silikonilla saumat piiloon

Silikonilla saa kivannäköiset ja siistit saumat kylpyhuoneessa, kunhan laatoitus on tehty huolella. Mikään ihmeaine silikoni ei kuitenkaan ole. Kuvassa keittiönkaapin reunustaa, jota on yritetty korjata silikonilla. Sauma on rakennusliikkeen jäljiltä, joten ilmeisesti ihan ammattilaisen tekemä on.

Kuinka tästä olisi selvitty paremmin? Korjaus lastalla tai muovaimella laittamalla lisää silikonia saattaa olla tässä vaiheessa ainoa helppo ratkaisu, joka voisi ehkä hieman korjata tilannetta.

Homma on kuitenkin mennyt pieleen jo siinä vaiheessa kun seinä on tehty noin 5 millimetriä liian lyhyeksi siihen asennettavalle kaapistolle. Vakiomittaisista kaapeista 5 millin kavennus olisi jo melkoinen urakka.

Viitseliäisyydellä tämän toki olisi voinut korjata laittamalla seinätasoitetta hieman paksummin seinän päätyyn. Seinä on kuitenkin todennäköisesti ollut valmis jo siinä vaiheessa kun kaapistoa on asennettu.  Tässä vaiheessa olisi voinut myös korjata tilanteen asentamalla koriste/peitelistan seinän päätyyn ja maalata se seinämaalilla huomaamattomaksi.



tiistai 21. syyskuuta 2010

Korokerengas

Vanhan kylpyhuoneen remontti alkaa tässä olla siinä vaiheessa, että purkutyöt on tehty. Tässä kohteessa vanha valurautainen viemärikaivo jää paikoilleen ja sen jatkeeksi asennetaan muovinen korokerengas.

Esimerkiksi joidenkin vesieristetoimittajien ohjeista löytyy selosteet kuinka hyväksyttävä liitos tehdään. Vesieristys- ja rakennusmääräysten muuttuessa kannattaa tarkistaa voimassaolevat määräykset ja rakennustapaselosteet.

Korokerenkaassa on valmiiksi paikat 32 millin viemäriputkelle, tässä mallissa valmiita paikkoja on 3. Liitos tehdään siten, että viemäriputki tulee ehjänä kaivon sisäpuolelle asti.